Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nostalgiaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nostalgiaa. Näytä kaikki tekstit

EKOtintti Jyväskylässä 1.

EKOtintti teki menneenä aikana pienen pyrähdyksen Jyväskylään ja palasi erään syksyn tullen takaisin etelään, Kanta-Hämeeseen.




Keltainen talo

EKOtintti (Pikkutintti) tuotteita myynnissä Riihimäen keltaisella talolla (2006), Pohjoinen Asemakadulla.

Kuvia Riihimäen ajoilta

 EKOtintti (Käsityö-Tintti) muutti Ryttylästä Riihimäelle. (Vanhemmat kuvat on otettu pienellä digipokkarilla, joten laatu ei ole kovin korkeatasoinen : )



Ensimmäinen paja ja puoti

Ensimmäinen työpaja Hausjärven Ryttylässä. Samalla ajatuksella mennään vieläkin, ruohonjuuritasolla. Eipä putoa korkealta ja loukkaa itseään liiaksi. 



Paja ja Puoti nostalgiaa!

 Hei!

Palaan jossain mielessä alkuun. Olen siirtänyt Ekotintin uudelle/vanhalle alustalle Bloggeriin ja harjoittelua tämä on, vaikka olen samaa blogialustaa käyttänyt aikojen alussa, silloin kun blogimaailma oli vasta käynnistymässä. Blogger on julkaistu 23. elokuuta 1999 ja EKOtintti (silloin Käsityö-Tintti) aloitti toimintansa 19.09.2001. Paljon on vettä ehtinyt virrata Vantaanjoessa tänä aikana ja maailmassa tapahtunut suuriakin muutoksia ja mullistuksia, pienemmistä puhumattakaan. Nyt ollaan tässä, uutta blogia perustamassa. Katsotaan miten tässä käy.